Blogi siirtyy uuteen osoitteeseen




Blogi löytyy tästä lähtien osoitteesta www.jenniinalehto.com.


Esittelyssä 100 % Puren 2nd Skin Foundation

Löysin vihdoinkin viime syksynä täydellisen meikkivoiteen; 100 % Puren Healthy Foundationin, joka toimii minulla todella hyvin ja on edelleenkin minulla käytössä. Koska Healthy Foundation oli niin hyvä, uteliaisuuteni heräsi myös muita sarjan meikkivoiteita kohtaan. Ostinkin jo viime tammikuussa sarjan 2nd Skin Foundation - meikkivoiteen testiin ja olen käyttänyt sitä nyt jo useamman kuukauden.


2nd Skin Foundationia kuvaillaan ilmaakin kevyemmäksi seerumin kaltaiseksi meikkivoiteeksi, joka levittyy vaivattomasti iholle antaen luonnollisen lopputuloksen. Peittävyyttä voi säädellä kerrostamalla tuotetta useampia kerroksia. Tuotteen inci-listassa ensimmäisenä on oliiviskvalaani, joka on oliiviöljystä johdettua öljyä. Skvalaani on yleisesti kosmetiikassa käytetty kosteuttaja, joka imeytyy nopeasti ja sen lisäksi se myös edistää muiden aineiden imeytymistä ihoon. Skvalaani saa aikaan iholla erityisen pehmeän ja samettisen tunteen eikä se ärsytä tai rasvoita ihoa. 

INCI: Olea Europaea (Olive) Squalane, Pigmented extracts of Prunus Persica (Peach), Prunus Armeniaca (Apricot), Theobroma Cacao (Cocoa) Beans, Punica Granatum (Pomegranate), Rubus Idaeus Fruit (Raspberry), Prunus Serotina (Wild Cherry), coffea arabica (coffee) Beans, Camellia sinensis (Micronized Black Tea) leaves, Oryza Sativa (Rice) Starch, Lonicera Caprifolium Flower and Lonicera Japonica (Honeysuckle) Flower Extract,Rosmarinus Officinalis (Rosemary)Extract, Origanum Vulgare (Oregano) Extract, Thymus Vulgaris (Thyme) Extract, Hydrastis Canadersis (Goldenseal) Extract, Lavandula Angustifolia (Lavender) Extract, Calendula Officinalis (Calendula) Extract, Tocopherol (Vitamin E), Bamboo Silica, Curcuma Longa (Turmeric)


Meikkivoiteessa todellakin on aivan ihanan kevyt seerumimainen koostumus, joka levittyy iholle täydellisesti ja on todella kevyen tuntuinen kasvoilla. Tuotteen koostumusta ei oikein voi sanoa edes voiteeksi vaan se on enemmänkin nestettä. Meikkivoide onkin pakattu pipetti pulloon ja sitä kannattaa levittää muutama tippa kerrallaan. Olen levittänyt sitä joko sormilla tai kostealla Beauty Blenderillä töpöttäen. Skvalaanin ansiosta meikkivoide ei tunnu iholla rasvaiselta vaan juurikin sellaiselta pehmeältä ja samettiselta ja lopputulos ei ole matta eikä sellainen super kuulas vaan jotain niiden väliltä. Tuotetta pystyy myös vaivattomasti kerrostamaan eikä se lähde rullautumaan. Mielestäni kerrostaminen onnistuu paremmin sienellä töpöttämällä kuin sormilla hankaamalla. 

100 % Puren omilla sivuilla lukee, että 2nd Skin Foundationissa olisi medium - full covarage, mutta mielestäni tuotetta saa kyllä kerrostaa useamman kerroksen ennen kuin siitä saa peittävän. Yhdellä ohuella kerroksella meikkivoide lähinnä tasoittaa ihon sävyä, mutta ei juurikaan peitä mitään. Minun ihollani tämä meikkivoide on parhaimmillaan ohuena kerroksena, koska heti kun tuotetta alkaa kerrostamaan, niin lopputulos ei ole enää niin kevyen ja luonnollisen näköinen, vaan se lähtee heti kerääntymään juonteisiin ja korostaa ihohuokosia. Ohuena kerroksena se ei kuitenkaan ole minun makuuni tarpeeksi peittävä, joten olen lisänny vielä mineraalimeikkipuuteria T-alueelle, jonne kaipaan enemmän peittoa.


Lopuksi vielä 2nd Skin Foundation - meikkivoiteen plussat ja miinukset:


+ Todella ihana seerumimainen koostumus

+ Levittyy vaivattomasti
+ Pystyy kerrostamaan
+ Kevyen tuntuinen kasvoilla
+ Ei tunnu rasvaiselta iholla
+ Luonnollinen lopputulos ohuena kerroksena
+ Vegaani


- Kerääntyy herkästi juonteisiin, jos meikkivoidetta kerrostaa useamman kerroksen

- Korostaa myös ihohuokosia, jos meikkivoidetta on useampi kerros
- Tasoittaa ohuena kerroksena ihon sävyä, mutta ei juurikaan peitä
- Melko kallis hinta (osto hetkellä 49,90 €)

Tykkäsin todella paljon meikkivoiteen koostumuksesta ja myös pipetti korkki toimi mielestäni hyvin tuotteen kanssa. 2nd Skin Foundation on kuitenkin sen verran arvokas meikkivoide, että haluan siihen hintaan täydellisen tuotteen, joten en aio ostaa tätä uudestaan. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti testaamaan tätä, jos kaipaat luonnollista ja kevyttä meikkipohjaa. Tämä toimii varmasti myös hyvin kerrostettuna iholla, jossa ei ole pahemmin juonteita tai suuria ihohuokosia, joihin se voisi kerääntyä. 


Oletko sinä kokeillut 2nd Skin Foundatioinia ja mitäs mielipiteitä se sinussa herätti?


Päivän meikki vinkki: Tuuheammat kulmat

Onko sinulla itsepäiset kulmat, jotka eivät pysy ojennuksessa? Tai ovatko kulmasi todella ohuet ja kaipaisit niihin tuuheutta? Tässäpäs vinkki, jolla saat kulmiisi tuuheutta ja ne pysyvät koko päivän paikoillaan.

Olen itse viimeistellyt jo pidemmän aikaa kulmani palasaippualla. Minulla on aika ohuet kulmat ja karvoja on loppuosassa todella vähän. Saippualla saa kivasti eroteltua yksittäisiä karvoja, varsinkin tuosta alusta, jolloin kulmat näyttävät tuuheammilta ja yksittäiset karvat paksummilta, kun niihin tarttuu saippuaa. Kulmat saa myös saippualla helposti aseteltua siihen asentoon mihin ne itse haluaa ja ne pysyvät siinä koko päivän. Tämä kikka on kyllä pelastanut minut monelta huonolta kulma päivältä.


Tee näin:


  • Laita kulmat ensin muuten valmiiksi tai jos sinulla on jo valmiiksi tummat kulmat niin harjaa saippua suoraan omiin kulmiin. Itse käytän Bohon kulmakynää sävyssä 03, jolla piirrän kulmat. 

  • Kun kulmat ovat valmiit, kastele pyöröharja hanan alla ja hankaa harjaa palasaippuaan. Minulla on ihan valkoinen Marceille saippua, mutta siihen käy varmasti mikä saippua vaan.  Jos löytyy ruskeaa saippuaa, niin se on vielä parempi. Kannattaa katsoa, ettei harja ole liian märkä eikä myöskään liian kuiva, kun alat hankaamaan sitä saippuaan. Sopivan saippua-vesi koostumuksen löytää muutaman kokeilu kerran jälkeen.

  • Tämän jälkeen harjaa kulmat varovasti pyöröharjalla läpi ja asettele kulmat haluamaasi asentoon. Harjalla ei kannata painaa liikaa, koska silloin alla oleva väri saattaa levitä tai lähteä pois. Parasta on käydä vain karvat varovasti harjalla läpi.

Alla on vielä kuvat minun kulmista luonnontilassa, pelkän kulmakynän kanssa sekä saippualla viimeisteltynä. Kyllä siinä eron huomaa, vai mitä?





Oletko sinä kokeillut tätä palasaippua kikkaa jo aikaisemmin vai oliko tämä uusi vinkki?



Testissä silmämeikin pohjustajat: PuroBion Eyelid Primer

Onko sinullakin ongelmana löytää hyvää silmämeikinpohjustajaa luonnonkosmetiikan puolelta? Minulla on raskaat- ja todella rasvoittuvat luomet eivätkä luomivärit pysy siistinä montaakaan tuntia ilman kunnollista pohjustajaa. Hyvän luonnonkosmetiikan pohjustajan löytäminen onkin ollut ongelmana jo pitkään. Olen aikaisemmin täällä blogin puolella esitellyt Laveran pohjustajan ja nyt on vuorossa PuroBion Eyelid primer. Ostin primerin Oulun Hehkusta ja se maksoi 6,90 € eli todella edullinen tuote kyseessä.


PuroBion Eyelid primerin luvataan tasoittavan ihoa, parantavan ja pidentävän silmämeikin kestoa sekä kosteuttavan ja hoitavan silmänympärysihoa. Tuote on ohutta oranssin väristä voidetta, joka levittyy hyvin luomille.  Tämä pohjustaja on todella oranssia ja aluksi mietin, että onko se liian tummaa ja näkyykö se yläluomelta puuterin alta, mutta minulla ainakin se häivyttyi hyvin mineraalimeikkipohjan alle. Se myös neutraloi kivasti sinisiä verisuonia luomilla ja näin tasoittaa ihon väriä. Lisäksi pohjustajaa voi käyttää myös silmien alapuolella tummiin silmän alusiin, joten sinällään monikäyttöinen tuote. Pohjustaja on myös vegaaninen.

Tämänkin pohjustajan incistä näyttää löytyvän öljyjä ja rasvoja mm. shea voita ja oliiviöljyä, jotka jaksavat minua edelleen ihmetyttää. En vain ymmärrä miten se auttaa luomiväriä pysymään rasvoittuvalla luomella paremmin, jos pohjustajassa on rasvaa. 

INCI: Salvia Sclarea Flower/Leaf/Stem Water (Salvia Sclarea (Clary) Flower/Leaf/Stem Water)*, Mica, Sucrose Palmitate, Squalane, Oleic/Linoleic/Linolenic Polyglycerides, Parfum (Fragrance), Glyceryl Stearate, Cetearyl Alcohol, Aqua (Water), Olive Glycerides, Tocopherol, Potassium Palmitoyl Hydrolyzed Wheat Protein, Glyceryl Caprylate, Apricot Kernel Oil Polyglyceryl-4 Ester , Glycerin, Microcrystalline Cellulose, Butyrospermum Parkii Butter (Butyrospermum Parkii (Shea) Butter), Olea Europaea Fruit Oil (Olea Europaea (Olive) Fruit Oil), Cellulose Gum, Maris Aqua (Sea Water), Hydrolyzed Algin, Chlorella Vulgaris Extract, Cellulose, Xanthan Gum, Silica, Ci 77820 (Silver), May Contain +/-: Ci 77891 (Titanium Dioxide), Ci 77491 (Iron Oxides), Ci 77492 (Iron Oxides), Ci 77499 (Iron Oxides)         

*organic ingredients


Sitten mennään niihin käyttö kokemuksiin. Testasin näihin kuviin tätäkin pohjustajaa 12 tuntia, kuten Laverankin pohjustajaa. Tosin PuroBion pohjustajan kanssa käytin liian vaaleaa luomiväriä, joka ei kuvissa näyttänyt ihan niin pahalta mitä se todellisuudessa illalla oli. Keskeltä luomea tuon poimun kohdalta oli siis osa luomiväristä liuennut pois ja osa pakkaantunut poimun kohdalle. Luomivärin väri oli myös huomattavasti vaaleampi illalla mitä se aamulla oli.

Olen käyttänyt tätä useamman kerran ja luomivärit lähtevät jännästi aina tämän pohjustajan kanssa ensin rasvoittumaan silmän sisänurkasta, josta se sitten leviää koko luomelle.  Luomivärit pysyivät hyvänä ehkä kuutisen tuntia, jonka jälkeen luomivärit alkoivat kasaantua luomelle. Silmämeikin pohjustajana tämä ei siis minulla toimi, mutta tykkään käyttää tätä silmien alusiin tasoittamaan ihon väriä. Minulla alkaa todella helposti rasvaiset voidemaiset peiteaineet kerääntymään silmänalus juonteisiin. Tämä pohjustaja taas on ohutta eikä ollenkaan rasvaisen tuntuista vaikka siinä öljyjä ja rasvoja onkin. Käytän tätä ohuesti mineraalimeikkipohjan alla eikä tämän kanssa meikin kerääntymistä tapahdu läheskään niin nopeasti ja paljon kuin rasvaisempien tuotteiden kanssa.


Tätäkään pohjustajaa en voi kovin rasvoittuville luomille suositella, mutta uskoisin, että se toimii hyvin normaali luomisilla. Varsinkin, jos kaipaat sinisten verisuonien neutralointia ja ihon värin tasoitusta silmänympärys iholla, niin kannattaa kokeilla tätä. Pohjustajan väristä en ole ihan varma onko se liian tumma todella vaalealle iholla, mutta ainakin minun hieman kellertävään vaaleahkoon ihoon se sulautui hyvin. Minulla on muutama vaalean sininen verisuoni näkyvillä ja hieman tummuutta silmien alla, jotka tämä pohjustaja ainakin peittää ihan hyvin. Aionkin itse käyttää tämän loppuun korjausvärinä silmäluomilla ja silmänalus iholla, joten ei tämä ihan huti ostos ollut. 




Minkälaiset luomet sinulla on? Oletko löytänyt niille jonkun luotto pohjustajan, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa?